Tomaatit

2017
Tomaatin taimet saapuivat istutusvalmiina maaliskuun alussa viikolla 10




Tomaattihuone 16.5.2017
Vesi kielellä odotellaan kypsymistä


 Tomaatin myynti aloitettiin Puutarhapäivillä 26.-28.5.2017. Halutessasi voit varmistaa saatavuuden soittamalla Kirsille p. 050 3655350. Tomaatteja kypsyy syksyyn asti.



Oletko tutustunut jo vihannes.net -sivustoon?
Kannattaa kurkata!



TOMAATTEJA RUOKAAN!








KOTOINEN TOMAATTISOSE

n. 1 kg kypsiä tomaatteja
(2 sipulia)
(4 valkosipulinkynttä)
1 dl sokeria (jos haluat oikein makean soseen käytä 2 dl)
1 dl punaviinietikkaa
1 tl suolaa
2 tl kuivattua basilikaa tai oreganoa
2 tl kuivattua timjamia
chiliä maun mukaan

Lohko tomaatit (ja sipulit) ja laita ne kattilaan. Lisää punaviinietikka, suola ja mausteet.
Keitä hiljalleen useita tunteja kunnes seos sakeutuu. Lisää vielä sokeri ja keittele vielä hetki sekoittaen, ettei sose pala pohjaan. Soseuta esim. sauvasekoittimella.
Sose säilyy jääkaapissa viikkoja, mutta kannattaa pakastaa pidempää säilytystä varten.
Säilyvyyteen vaikuttaa paljon se kuinka vahvaksi soseen on keittänyt.

Mausteita voi vaihdella maun mukaan. Jos käytät tuoreita yrttejä, lisää niitä reilusti.



käyttökohteita:

-pizzakastike

-pastakastike

-jauhelihakastiikkeen pohja

-keittojen maustaja

-marinadien raaka-aine

-naudanlihanpadan maustaja ja sakeuttaja

-pöydässä ketsupin korvike

-jos ruokaohje neuvoo käyttämään tomaattipyrettä niin tämä yleensä käy










PAHOLAISHILLO

800 g tomaatteja 
400 g punaisia paprikoita
4–6 punaista chiliä
6–8 valkosipulin kynttä
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
2 tl oreganoa
1/2 dl etikkaa
1 pkt (330 g) Hillo-marmeladisokeria

Tee tomaatteihin ristiviillot ja kasta ne hetkeksi kiehuvaan veteen. Siirrä tomaatit jääkylmään veteen. Poista kuoret, leikkaa tomaatit lohkoiksi ja poista kovat kantaosat. Pane tomaattilohkot kattilaan. Huom! Tomaatin kalttaaminen ei ole välttämätöntä, jos leikkaa tomaatin pienehköiksi kuutioiksi.

Halkaise pestyt paprikat ja chilit, poista siemenet ja silppua puolikkaat. Jos käytät tulisia chilejä muista käyttää kertakäyttöhanskoja leikkauksessa ja myös välineiden pesussa. Silppua kuoritut valkosipulin kynnet. Lisää silput ja mausteet kattilaan. Keitä seosta puolisen tuntia. 

Lisää etikka ja hillo-marmeladisokeri. Kuumenna uudelleen kiehuvaksi ja keitä 3–5 minuuttia silloin tällöin sekoittaen. Purkita puhtaisiin kuumiin purkkeihin. Säilytä jääkaapissa. 

Tarjoa ruokien ja kastikkeiden mausteena ja grilliruokien lisukkeena.


TOMAATTIKEITTO
3 sipulia
5 rkl oliiviöljyä
1 kg tomaattia
1 kg kurkkua tai kesäkurpitsaa
140 g tomaattipyreetä
3-4 kasvisliemikuutiota
vettä
n. 1 rkl sokeria
(suolaa)
3-4 valkosipulinkynttä
jauhettua mustapippuria
lipstikkaa
koristeluun ruohosipulia basilikaa
Kuori ja hienonna sipulit ja kuullota ne öljyssä. Lisää sekaan kuutioidut tomaatit ja seuraavaksi kuutioidut kurkut tai kesäkurpitsat. Lisää mausteet, liemikuutiot ja sokeri ja lisää tarvittaessa vettä, jotta keitosta tulee sopivan vahvuista. Keitä hiljalleen n. 30 minuuttia. Soseuta. Tämän keiton voi tarjoilla joko kuumana tai kylmänä.


HELPPO TOMAATTIKASTIKE
2 rkl oliiviöljyä pannulle
muutama kypsä tomaatti lohkoina
1-2 valkosipulinkynttä silputtuna
ripaus suolaa ja sokeria
tilkka punaviinietikkaa
kuivattua oreganoa ja timjamia

Kuumenna aineksia pannulla kunnes kastike sakeutuu. Käytä makkara- tai jauhelihakastikkeen pohjana, sopii myös kalalle. Herkullista myös vaalean leivän päällä.

MUISTA VIELÄ!
- tomaatit eivät kuulu jääkaappiin, oikea säilytyslämpö n. 15 astetta
- säilytä tomaatit ilmavasti kulhossa tai paperipussissa, myyntipakkauksena oleva     
  muovipussi pitäisi aina kotona poistaa
- tarjoile tomaatit mieluiten huoneenlämpöisenä, ne ovat silloin maukkaimmillaan
- käytä tomaattia vaihtelevasti ruoanlaitossa, myös lämpimissä ruoissa
- leikkaa tomaatin keskeltä kova kantapiikki pois
- kypsennetystä tomaatista imeytyy paremmin ja runsaammin terveellistä lykopeeniä
- käytä ruoanlaittoon hyvin kypsyneitä tummanpunaisia tomaatteja, niistä ruoka saa
  voimakkaamman aromin ja värin
- keitä ylimääräiset tomaatit ketsupiksi kotoisen tomaattisoseen ohjeella ja pakasta
- voit pakastaa myös tuoreita lohkoja, niitä voi pakkasesta lisäillä patoihin ja keittoihin
- hyviä makuja tomaatin kanssa ovat mm. oliiviöljy, sipulit, juustot, yrtit ja vaalea leipä
- älä heitä pehmeitä tomaatteja roskiin, laita ne ruokaan!     

Sivu on päivitetty 12.6.2017